Kultajousi tarjoaa kattavasti koruja ja kelloja

 

  • Perustettu 1967 Hämeenlinnassa

  • Osa pohjoismaiden suurinta kello- ja korualan vähittäiskauppaketjua
  • Konsernin myymälöitä noin 282 kpl

  • Myymälöitä Suomessa 82 kpl

 

Hyvät kontaktit mahdollistavat laajan koru- ja kellovalikoiman

Suuri koko on meille etu. Pystymme hankkimaan kontaktiemme kautta korkealaatuisia tuotteita sekä kotimaasta että ulkomailta ja ylläpitämään laajaa korujen ja kellojen valikoimaa, Kultajousi Oy:n markkinointijohtaja Tomas Nyberg toteaa.

 

Tehdään asiat hyvin

Suomessa on kaikkiaan noin reilut 600 kultakauppa. Ketjuna Kultajousen kanssa kamppailee muun muassa Timanttiset, mutta lisäksi on myös suuri määrä pienempiä kultaseppien perustamia perinteisiä liikkeitä.

Se tarkoittaa, että ylihintaa ei voi ottaa, koska kilpailija rokottaa heti. On siis pysyttävä jatkuvasti hereillä ja tehtävä asiat hyvin. Suurissa kauppakeskuksissa on myös tyypillistä, että asiakas voi jopa kymmenien metrien säteellä käydä 2-5 eri liikkeessä vertailemassa hintoja ja palvelua.

Kuvaston vaikutus myyntiin on välitön

Kulta-ala on Nybergin mukaan sesonkikeskeistä.

Kuvaston vaikutus myyntiin on välitön, sen teho on ylitse kaikkien muiden, Tomas Nyberg vakuuttaa.

Muitakin kanavia tietenkin tarvitaan. Kultajousi käyttää muun muassa kanta-asiakasmarkkinointia, sanomalehti- ja aikakausilehtimainontaa, radiota ja televisiota sekä digitaalista mainontaa. Mukaanlukien sosiaalinen media.

 

Suomen Suoramainonnalla on hyvät prosessit   

Suomen Suoramainonta toimii hyvin. Heillä on hyvät prosessit ja tehokas kontrolli. Jaettaviin määriin nähden häiriöt ovat vähäisiä, mutta jos niitä sattuu, ne selvitetään aina.